Naiseus-kauneus-voimavara

KEVÄT- uudistumisen aikaa

Keskiviikko 11.4.2018 klo 16:33 - -Minna

Ihanaa aurinkoista päivää kaikille :)

Vihdoinkin aurinko alkaa meitä helliä lämmöllään ja valoisuudellaan.

Viime syksy ja tämä kevät on ollut ihonhoidolle yksi haastavimmista vuosista ja vuoden ajoista. Kelien nopeat vaihtelut, pimeys, valottomuus...kaikki ovat jättäneet jäljet ihoon. Ja nyt kun aurinko vihdoin paistaa niin sitä ahmitaan täysillä ja taas uudet ongelmat odottavat ovella.

Laskeskelin tuossa, että valmistuin kosmetologiksi vuonna 1992 ja vuosia on siis tällä alalla kertynyt, mutta intohimo uusiin ihaniin purkkeihin ja tuotteisiin ei vaan laannu. Kaikki uusi ja ihana kiiinnostaa aina vaan ja on kuin joulu olisi kun taas jonkun uuden paketin saa uutuuksia avattavaksi.

Uudeksi intohimoksi on noussut ihon ongelmat ja mikä niiden syntyyn vaikuttaa, mistä ne saa alkunsa ja kuinka niitä hoitaa. Todennäköisesti ilmansaasteet, hektinen elämäntapa, kiire, stressi ja ravinnon köyhtyminen tekee ja tuo eteen uusia haasteita myös ihonhoidossa. Ihot on herkempiä, ihottumia, näppyjä ja vaikka mitä oireilua alkaa ihosta löytyä. Niihin avun antaminen ja tulosten saaminen tuo suurta onnistumisen iloa elämässä. Asiakkaan ilme kun hoito on purrut ja iho näyttää siltä kun sen pitääkin rauhalliselta ja terveeltä.

Olen tosiaan paljon pohtinut ja etsinyt tietoa ihonhoitamisesta sisäisesti. Mitä pidempään alalla olen ollut, sitä varmempi olen siitä, että se mitä syömme ja olemme näkyy suoraan ihossa.

Kun olemme stressin vaivaamia iho kukkii ja ärtyy kaikesta....kun syömme huonosti tai nukumme huonosti, sama juttu. Mutta kun mieli voi hyvin ihokin voi hyvin. Psorissa ja atopiassa ollaan jo myönnetty, että henkinen hyvinvointi vaikuttaa (myös määrätyt ruoka-aineet) ihotaudin ärhäkkyyteen tai herkkyystasoon.

Tästä innostuneena olen testaillut kaikki mahdolliset eteeni tuodut ja tulleet ravintolisät ja öljyt ja marjajauheet....jotka ehken ovat hetkellisesti antaneet apua atopiaani ja ihon vanhenemisen merkkeihin...liekkö sitten alun innostusta kun tuntuu, että hetken saa apua ja siinä apu sitten onkin. Marjajauheet olen ottanut käyttöön smoothieen, mutta kotimaisina ruokakaupoista saatavina versioina. Kylmäkuivatut jauheet ovat parhaita ja niissä on ravintoaineita eniten tallella. Meinasin jo etsinnässäni luovuttaa kunnes Pauliina (edellisen mineraalimeikkisarjan maahatuoja) otti ja soitti ja nauroi, että tuli pakottava tarve soittaa iloiselle itärajalle uusia suuria uutisia. Hän oli perustanut uudet maahantuonnin ravintolisille ja nimenomaa ihon hoitoon kohditettujen ravintolisien. Tällöin kuulin ensimmäisen kerran ADP- ravintolisistä...edellisenä päivänä jolloin siis luovutin jo uskoni löytää apua omaan ihooni...olin Instassa nähnyt ihanan kuvan ja ihmetellyt oliko se voide vai mikä paketti...kaunis se oli ja kuinkas sattuikaan se kuva oli juuri näiden tuotteiden kuva. Johdatusta vai mitä? Nauroimme Pauliinan kanssa sattumalle.

Tutustuin tuotteisiin ja luin niistä kaiken mitä vain eteeni sain ja luotto Pauliinaan on monien vuosien ajalta kova jotenka tiedän, että hän ei tuo mitä tahansa tuotteita meidän käytettäväksi.

Tuotteista löydät lisää infoa tuote/sarjat valikosta, mutta nyt tuotteisiin tutustuttuani ja otettuani ne käyttöön olen ihmetellyt oliko elimistössäni puutetila näin kova koska jo muutaman päivän käytön jälkeen iho muistuttaa normaalia :) jota se ei viime syksyn jälkeen ole ollut päivääkään.

Itselläni kilpparin vajaatoiminta antaa omat haasteet aina ravintolisien kokeiluun kun jostain kumman syystä kilpparini ei tykkää jodi pitoisista tuotteista yhtään...ahdistava palan tunne on välittömästi kurkussa ja kierrokset menee lujempaa kuin hammasporassa...jodia pitäisi nimeomaa syödä mutta kaipa saan tarvittavan jodi määrän ruuastani. Kilpparini on sinällään aika hauskuttava kaveri kun ei toimi niinkuin aina olettaisi...toinen puoli on siis täysin toimimaton ja toinen puoli hetkittäin luulee toimivansa toisenkin puolikkaan edestä..ota siitä sitten selvä missä mennään ja täsmää siihen sitten lääkitystä kohilleen. Jotenka miun kohdalla lääkitys kohdillaan todellakin tarkoittaa sitä :)

Nämä tuotteet ovat antaneet kilpparille hengähdystaukoa sekoilusta ja olo on normaali. Iho kiittää eikä kutise...päinvastoin tuntuu, että päivä päivältä vain kiinteytyy ja kaunistuu. Aivan uskomatonta.

Nyt olen samaan aikaan kokeillut ja etsinut hoitolasarjaksi mahdollisimman puhdasta ja luonnonmukaista sarjaa ja toisaalta taas tehokasta ja toimivaa sarajaa ihon ikääntymis ja pigmentoitumista hoitamaan.

Ekopharman ihanat tuotteet ovat olleet testissä nyt vajaan viikon ja ihastuin niiden tuoksuun ja koostumuksiin. Mieleen tulee kesä...äidillä oli jotain voiteita jotka tuoksui samalta...tunne kuin olisi pikkutyttö äidin meikkipussilla tuli vahvasti mieleen. Tuotteet tuntuvat hyvältä, imeytyyvät ihoon kuin unelma ja jopa minulle moni allergiselle tuotteet sopivat eikä ole aiheuttanut mitään oireilua...olen siis hyvin positiivisella mielin.

Tänään posti toi Medik8- sarjann a-vitamiiini sarjan tuotteita kokeiluun ja ensi kosketus oli aika huikea kokemus.....tätä wau efektiä olen odottanut.....uusi innovatiivinen retinoli voide toimii kun unelma, huolimatta kipua aiheuttavan korkeasta hinnastaan. Tuote on joka sentin arvoinen. Ensi kosketus siis aivan huikea jotenka nyt käyttöön ja lisää käyttäjä kokemuksia laittelen kun tuotteita olen pidemmän aikaa käyttänyt...samalla paljastan tämän ihanan salaisen voiteen <3

Nyt nauttimaan hetkeksi vielä auringon hellivästä lämmöstä ja muistetaanhan suojautua siltä paahtavalta säteilyltä mitä tuo ihana mollukka tuolta taivaalta valon ja lämmön mukana tuo.

Aurinkoa päivääsi ja ole kuulolla.....lisää seuraa...... :) <3

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: ravintolisät, uusia sarjoja kokeilussa,